
Yläasteikäisen tytön näperryksiä nukkekoteihin.![]()
Tiistaina miniklubissa tehtiin huonekaluja. Minä tein roomboxiini pöydän ja pienen hyllyn.

Tänään maalailin molemmat valkoisiksi.


Tuolit ovat lainassa Karhusten talosta, mutta vain väliaikaisesti. Aion jossakin vaiheessa itse rakentaa tuolit näiden tilalle.

Ja tältä roomboxi näyttää tällä hetkellä.
Maisalta tuli joulukalenterista sininen päiväpeitto, joka löysi paikan Karhusten lastenhuoneesta. Äiti tilasi minulta samanlaisen toiseen sänkyyn ja minä sitten virkkasin sellaisen vaaleanpunaisesta helmilangasta.


Eilen illalla kokeilin muutamia massajuttuja ja sainhan mä jotain tehtyäkin. Äiti on ostanut uusia massoja, joten saa tehtyä aidomman värisiä ruokia ja joululahjaksi saaduissa kirjoissa on hyviä ohjeita. 
Homejuustoa ja cheddaria


Porkkanoita

Banaaneja ja appelsiineja

Ja vielä englannin lakuja


Lomalla tein yhden villasukan. Se jää ainakin joksikin aikaa ilman paria, oli se sen verran hankala tehdä. Neuloin sukan 0,5 mm puikoilla. Niillä oli pikkasen hankala neuloa, koska ne taipuivat. Mutta sain kuitenkin sukan tehtyä : )

Lomalla kokeilin uuden kirjan ohjeiden mukaan muutamia massailuja. Hampurilaiset ja leivät tein ihonvärisestä massasta ja väriä niihin laitoin pastelliväreistä.
Lindalta sain tälläistä:

Kirjeenvaihtokaveriltani Saksasta sain korin, jossa oli rinkeleitä (hän oli ostanut ne joulumarkkinoilta) :

Äitiltä sain massailukirjan sekä öljyvärejä ja pastelliliituja massailuun:


Lindalle tein herkkuja:

Äitille virkkasin ompelulangasta pari tyynyä ja askartelin muutaman kirjan:

Kirjeenvaihtokaverilleni Saksaan tein villasukat:

Äitille ompelin koristesydämiä:

Ja lisäksi tein kuusi kolmen sydämen pakettia:



Suusrin osa kuvan joulutavaroista on saatu swapeista tai joulukalenterista. Joitakin minä tai äitini ollaan tehty itse.
OIKEIN
HAUSKAA JOULUA
JA
ONNEA VUODELLE 2010 ! ! !

Sain haasteen Nukkekoti Minttulasta.
Ohjeet:
2. Valitse neljäs kuva kansiossa ja Julkaise se blogissasi.
3. Selita kuva.
4. Haasta Neljä bloggaajaa tekemään sama.

Kuva on Otettu kasvitieteellisessä puutarhassa heinäkuussa 2008. Kuvassa on jättiläislumme.
Haastan mukaan seuraavat: